15.5.07

Moraalin ja laadun pistokokeita opettajille

Kasvatustieteen professori Kari Uusikylän kirjoitus uusimmassa Opettajien eLehdessä 11.5.07 on ajatuksia herättävä.
Uusikylä ottaa kantaa tekniikan tohtori Antero Ollilan kirjoitukseen, joka oli julkaistu 1.5.07 Helsingin Sanomissa otsikolla Myös koulutuksen laatua tulee mitata.
Tiivistelmä Ollilan kirjoituksesta:
"Suomen koulutuspolitiikka ohjataan kuten Neuvostoliitossa talouspolitiikkaa: opetusministeriö jakaa rahaa suoritettujen tutkintojen määrän perusteella, laadusta piittaamatta. Yksi ongelmakohta on lukio-opetus jonka vaatimustaso tulee monelle yllätyksenä. Elinkeinoelämä on jo ilmaissut huolensa opintonsa päättävien nuorien taitotasosta, ja ainoa tekijä joka ylläpitää Suomalaisen lukiokoulutuksen laatua on ylioppilaskirjoitukset. Mikäli ne poistetaan niin lukio-opetuksen taso romahtaa. Opetusministerillä, eli hallituksen todellisella tulevaisuusministerillä olisi nyt mahdollisuus tuoda koulutukseen erilaiset laatumittarit joidenka mukaan rahaa jaettaisiin. Jos julkinen hallinto on jo pystynyt tekemään vastaavanlaisen tempun oman toimintansa mittaamiseen niin onnistuu se myös opetuksessa. Kyse on vain siitä että halutaanko määrää vai laatua?"
Uusikylä kirjoittaa vastakommenttinsa eLehdessä otsikolla Moraalin pistokokeita opettajille.
Professori Uusikylä palauttaa tekniikan tohtoria maan pinnalle monessakin asiassa, mm. opetuksen laadun ja tuloksellisuuden mittaamisessa:
"Koululaeissa ja opetussuunnitelmissa on oppilaiden tunne-elämään, mielenterveyteen, moraaliin ja sosiaaliseen kasvuun liittyviä tavoitteita, jotka tulisi ottaa vakavasti. Niille ei ole mittareita, mutta vain mielen tasapaino ja hyvä olo mahdollistavat tehokkaan opiskelun."
Kirjoitus loppuu seuraavaan toteamukseen:
"Joillekin ei riitä, että Suomi on melkein kaikkien rankinglistojen kärjessä. Mikä heille riittäisi? Tuskin mikään. Kuka perustaa meille ensimmäisenä sikiöille tarkoitetun koulutusohjelman? Ulkomaillahan niitä jo on."
Linkki kyseiseen Kari Uusikylän kirjoitukseen tässä.

Ei kommentteja: