28.1.08

Mielenkiintoisia koululinkkejä maailmalle

Englantia tavaavalle Internetin maailma on pullollaan mielenkiintoisia linkkejä koskien pieniä kouluja, lähikouluja, koulutaisteluita, koulukeskusteluja ja erilaisia koulutukseen liittyviä aatteellisia organisaatioita.
Maailman merillä on huomioitava se, että esimerkiksi amerikkalaisilla sivustoilla lähestymistapa koulukysymyksiin on hieman erilainen kuin meillä täällä Suomessa. Pääosaa keskusteluissa näyttelevät eri koulujen oppimistulosten (koulukohtaisten pisteiden ja arvosanojen) vertailu toisiinsa. Lisäksi amerikkalaisten käsite "pieni koulu" on sekin sanoisinko hieman suurempi kuin meillä. Ihan niinkuin itse maakin lienee vähän toista kokoluokkaa.
Tässä lukuisasta tarjonnasta muutama linkkivinkki:
Rethinging schools -järjestö edistää ajattelevaa, humanistista sekä kyseenalaistavaa koulutusta. Omien sanojensa mukaan: "Rethinking Schools believes that classrooms can be places of hope, where students and teachers gain glimpses of the kind of society we could live in and where students learn the academic and critical skills needed to make that vision a reality."
Kyseisen organisaation sivuilla on monenlaista aineistoa; vaikkapa pienistä kouluista täällä.
---


Northwest Regional Educational Laboratory (NWREL) tarjoaa tutkimuksiin pohjautuvaa tietoa, teknistä konsultointia sekä koulutusta tavoitteena oppimismenetelmien ja -tulosten kehittäminen. Itse he sanovat sivuillaan näin: "At NWREL, we work to make a difference in students' lives and those who support their learning. As a private nonprofit, we measure our progress in the success of teachers and learners who put our research and training to work."

Heidän sivuiltaan löytyi jo vanha (1996), mutta lainauksiltaan osuva artikkeli otsikolla: "School Size, School Climate, and Student Performance". Artikkeli täällä.
---

Small Schools Project (SSP) perustettiin vuonna 2000 tekemään pr-työtä pienten koulujen ideologian puolesta sekä kehittämään pieniä kouluja. Small School Project on osa Coalition of Essential Schools Northwest Center järjestöä.

Sivuillaan he kertovat itsestään mm. seuraavasti: "We offer a range of services, including school and district coaching and professional development activities for educators and administrators. We publish a variety of publications about small schools and hands-on tools to use in the classroom, school, and community."

Nettisivujen aineistojen perusteella pieniä kouluja käsitellään tosin pääosin lukiotason (High school) opetuksen kannalta.
---

Seuraavaksi linkkivinkki meneillään olevaan koulutaisteluun, jota käydään Ventura County nimisessä paikassa Kaliforniassa. Siellä etsittiin alunperin n. 20 olemassa olevan koulun joukosta parhaiten lakkautukseen sopivia pieniä alakouluja ns. blind scoring system menetelmällä (täysin vapaasti suomennettuna: sokeana pisteytys järjestelmällä).

Paikallisessa VenturaCountyStar -lehdessä löytyy uutisia ja mielipiteitä tunteita kuumentavasta aiheesta, eli mikä tai mitkä koulut lakkautetaan. Uutisten kommenteissa on runsaasti jutun juurta koskien vaikkapa eri koulujen pisteytystä, koulujen murhatilastoja tai paikallista aktiivista kouluihin liittyvää kansalaiskeskustelua koskien.

Tässä 16.1 julkaistu uutinen "Conejo board lists schools for possible closure"

Tässä 17.1 julkaistu uutinen "School closure list narrowed to 8"

Tässä 19.1 julkaistu uutinen "Maple School parents voice frustration"

Tässä 23.1 julkaistu uutinen "District postpones closure decisions"

Uutisointi varmasti jatkuu kyseisen lehden nettisivuilla.

Tässä erään oppilaan äidin vastarintablogi koulujen lakkautukseen liittyen otsikolla "Save Conejo Valley Schools"

---

Lopuksi hieman sanastoa, jota jouduin itsekin opetella surffaillessani maailmalla. Vaikkapa kyseisiä hakusanoja käyttämällä pääset tutustumaan tarjontaan tarkemmin.

Lähikoulu = neighbourhood school

Pieni koulu = small school

Pienet oppimisympäristöt = small learning communities

Peruskoulu = primary school

Alakoulu = elementary school

Koulun sulkeminen = school closure

22.1.08

Kyläkouluseminaari Konnevedellä

Konnevedellä järjestetään oheinen seminaari 26.1.2008:
KYLÄKOULUSEMINAARI KONNEVEDELLÄ
26.1.2008 KLO 11.00-15.00
Konnevesi-sali, kunnantalo

Luennoitsijat:
Eira Korpinen, kasv.tieteen professori, JYO
Kari Lehtola, siv.toim.tarkastaja, Itä-Suomen LH (yks.henkilönä)
Aila Paloniemi, kansanedustaja, Opetushall. johtokunnan pj
Taina Peltonen, KT, Suomen Lähikoulut ry:n puh.joht

Aiheina mm.
”Lähikoulu lähellä kotia”
”Yhdessä kyläkouluja kehittämään-koulu kulttuuri-ja palvelukeskuksena”
”Lasten perusoikeuksia ja hyvinvointia poljetaan surutta”
”Voidaanko koulussa hyvin vai huonosti?”

Luentojen jälkeen paneelikeskustelu, johon kaikki luennoitsijat osallistuvat. Mahdollisuus yleisökysymyksiin ja keskusteluun ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta.

Kahvitarjoilu

Tervetuloa!
Järj. Konneveden Kyläyhdistykset

Tapahtumaa tukemassa myös:
Konneveden Osuuspankki
Konneveden kunta

10.1.08

Opettaja lehden artikkeli aiheesta "Väärinymmärretty yhdysluokka"

Opettaja -lehdestä löytyy mielenkiintoinen artikkeli yhdysluokkaopetuksesta otsikolla "Väärinymmärretty yhdysluokka".
Artikkelissa todetaan Suomen opettajankoulutuksen opetustarjonnan pienkoulupedagogiikassa ja yhdysluokkaopetuksessa heikentyneen viimeisen kymmenen vuoden ajan. Joissakin laitoksissa tätä pedagogista opetusta ei ole tarjolla enää ollenkaan.
Lainaus artikkelista:
"Yhdysluokkaopetusta tutkinut professori Esko Kalaoja Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä huomauttaa kuitenkin, etteivät yhdysluokat ja eri-ikäisopetus ole mitään katoavaa kansanperinnettä. Monessa maassa yhdysluokkia perustetaan tarkoituksella.
– Tilastojen mukaan 30 prosenttia maailman koululuokista on yhdysluokkia. Yhdysvalloissa koko Kentuckyn osavaltion perusopetus on järjestetty eri-ikäisopetuksena. Klassisten vaihtoehtopedagogien mielestä se onkin ainoa oikea opetusmuoto, Kalaoja sanoo.
Varsinkin multiage-pedagogiikka herättää kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Siinä luokkarajat osittain häipyvät ja eri-ikäiset oppilaat voivat edetä oman kehitystasonsa mukaan, edistyneimmät ylemmän ja hitaammat alemman ikäryhmän mukaisesti.

Yhdysluokkaa ja erillisluokkaa käyneiden oppilaiden tiedollisessa tasossa ei yläkouluun siirryttäessä ole eroa, mutta sosiaalisissa taidoissa yhdysluokkien kasvatit ovat usein edellä. He ovat myös opetustilanteissa itsenäisempiä ja omatoimisempia, koska ovat tottuneet siihen, ettei opettaja ole koko ajan vieressä vahtimassa.
– Toivoisinkin, että niin opettajankoulutuksessa kuin täydennyskoulutuksessakin muistettaisiin, että eri-ikäisopetus
on arvokas opetusmuoto ja yhdysluokat osa meidän koulukulttuuriamme, Kalaoja esittää."
Artikkelin mukaan yhdysluokka/moniluokkaopetusta löytyy myös kyläkoulujen ja maaseudun ulkopuolelta Helsingistä:
"Helsingin Jollas ei ole syrjäkylä, siellä eri-ikäiset oppilaat on koottu samoihin luokkiin opettajien toiveesta.
Poikkilaakson ala-asteen apulaisrehtori, luokanopettaja Kirsi-Maria Korhonen korostaa, ettei kyse ole perinteisistä yhdysluokista, joissa opettaja on yksinään vastuussa kahden tai useamman ikäluokan opetuksesta. 260 oppilaan Poikkilaaksossa opettajat tekevät työtä tiimeissä. Korhonen vastaa kolmen kollegansa kanssa 4.–5.-luokkien opetuksesta."
Saman artikkelin mukaan kyläkoulut eivät ole kadonneet, vaan tilastokeskuksen oppilaitosrekisterin mukaan (vuonna 2006) 28%:a peruskouluista oli alle 50 oppilaan kouluja ja 5%:a peruskouluista oli yli 500 oppilaan kouluja.
Opettaja -lehden kirjoitus loppuu seuraavasti:
"Yhdysluokkia on siis yhä ja tullee olemaankin. Pienten koulujen lakkauttamisessakin luulisi jonkun rajan tulevan vastaan näin harvaanasutussa maassa."
Kannattaa lukea kokonaisuudessaan; suora linkki Opettaja -lehden artikkeliin tässä.