Kyläkouluseminaari Konnevedellä

Konnevedellä järjestetään oheinen seminaari 26.1.2008:

KYLÄKOULUSEMINAARI KONNEVEDELLÄ
26.1.2008 KLO 11.00-15.00
Konnevesi-sali, kunnantalo

Luennoitsijat:
Eira Korpinen, kasv.tieteen professori, JYO
Kari Lehtola, siv.toim.tarkastaja, Itä-Suomen LH (yks.henkilönä)
Aila Paloniemi, kansanedustaja, Opetushall. johtokunnan pj
Taina Peltonen, KT, Suomen Lähikoulut ry:n puh.joht

Aiheina mm.
”Lähikoulu lähellä kotia”
”Yhdessä kyläkouluja kehittämään-koulu kulttuuri-ja palvelukeskuksena”
”Lasten perusoikeuksia ja hyvinvointia poljetaan surutta”
”Voidaanko koulussa hyvin vai huonosti?”

Luentojen jälkeen paneelikeskustelu, johon kaikki luennoitsijat osallistuvat. Mahdollisuus yleisökysymyksiin ja keskusteluun ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta.

Kahvitarjoilu

Tervetuloa!
Järj. Konneveden Kyläyhdistykset

Tapahtumaa tukemassa myös:
Konneveden Osuuspankki

Konneveden kunta

Tasapuolisten koulutusmahdollisuuksien turvaamisesta puheenvuoro oheisessa seminaarissa

Agricolan perilliset yhdenvertaisessa EU-Suomessa Seminaari kielestä ja kirjallisuudesta

20.11.2007 klo 12-16, Tieteiden talon sali 505
Kirkkokatu 6, 01700 Helsinki. Vahtimestari (09)228 69 265
tai 050-4080 557, tieteidentalo@tsv.fi

Ohjelma - muutokset mahdollisia

Professori Eero Tarasti: Suomalaisen kulttuurin kohtalo

Professori emeritus Osmo Hänninen: Oma kielemme ja ilmaisuvoimamme luovuuden lähteenä

Kirjailija Harri Raitis: Agricolan aate

Lehtori, puheenjohtaja Mervi Murto (Äidinkielen opettajain liitto ry): Kirjallisuudenopetuksen tavoitteita ja käytäntöä

Rehtori Iina Armila: Kielemme semioottis-lingvististen ajatteluprosessien muokkaajana

Fil. yo Juho Pahajoki ja FM, jatko-opiskelija Jarna Pihlajamäki: Tarvitaanko yliopistoissa Suomen kirjallisuuden opetusta?

Sivistystoimentarkastaja Kari Lehtola: Tasapuoliset koulutusmahdollisuudet turvattava – Suomen tavoitteissa ja käytännön toimissa huutava ristiriita

Kommenttipuheenvuoroja

Paneelikeskustelu Miten Agricolan perinnön käy? Professori emeritus Osmo Hännisen johdolla keskustelevat mm. erikoistutkija Sakari Katajamäki, sivistystoimentarkastaja Kari Lehtola, kansanedustaja, KM Tuula Peltonen ja professori Eero Tarasti

Järjestäjinä Suomen sana* ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Tietoja: Katriina Kajannes kajannes.katriina@gmail.com 050-4303451

Vapaa pääsy

*Valtakunnallinen kirjallisuusyhdistys, Suomen sana, on Kuopion yliopistossa perustettu valtakunnallinen kirjallisuusyhdistys. Perustajajäseniä on eri puolilta maata. Puheenjohtajana toimii dosentti Katriina Kajannes Jyväskylästä.
Yhdistys edistää kirjallisuutta, puhuttua sanaa ja kulttuuria. Lisäksi se toimii yhteiskunnan unilukkarina ja yhteiskunnallisen keskustelun synnyttäjänä. Suomen sana seuraa laaja-alaisesti suomen kielen ja kirjallisuuden asemaa. [lainaus Suomen kirjailijanimikkoseurat ry:n sivustolta http://nimikot.nettisivut.fi/uutisia/)

Lapsen etu?

31.8.2007 pidettiin Jyväskylässä Yhdenvertaisuus-seminaari Keski-Suomen kulttuuriyhdistyksen järjestämänä.

Seminaarissa puhui mm. Itä-Suomen lääninhallituksen sivistystoimentarkastaja Kari Lehtola yksityishenkilönä.

Ohessa Lehtolan kirjoitus sekä linkki itse seminaarin esitykseen.

"Lasten perusoikeuksia poljetaan Suomessa surutta

Elinkelpoisen koulun lakkauttaminen haja-asutusalueella on rikos ihmisoikeuksia (YK), lapsen oikeuksia (lapsen oikeuksien julistus, YK) ja perusoikeuksia (Suomen perustuslaki) vastaan. Perusoikeuksista on rikottu yhdenvertaisuus-periaatetta, sivistyksellisiä oikeuksia sekä lapsen hyvinvoinnista ja yksilöllisen kasvun turvaamisesta huolehtimista vastaan. Julkisen vallan, ensisijaisesti lainsäätäjän, olisi turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jollei näin tapahdu, olisi sen (valtio/ eduskunta) ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi. Kunnille annettu itsehallinnollinen asema esim. perusopetuksen järjestämisessä ei poista valtion ensisijaista vastuuta perusoikeuksien turvaamisessa kaikille kansalaisille – etenkin lapsille, joiden pitäisi olla valtiovallan erityisen huolenpidon ja suojelun alla.

Viimeisten 15 vuoden aikana on Suomessa lakkautettu noin 100 koulua joka ikinen vuosi. Koululakkauttamisia on perusteltu ensisijaisesti oppilaiden vähenemisellä ja toissijaisesti kuntatalouden säästövelvoitteilla.

On täysin selvää, että jos koulusta loppuvat oppilaat, on perusteltua lakkauttaa koulu. Nyt on käynyt vain niin, että oppilasvähenemistä on käytetty keppihevosena, jotta on päästy eroon ”turhista” ja ”rahaa vievistä” maaseudun kouluista. Kuvitellut säästöt ovat pääsääntöisesti jääneet kuvitelluiksi.
Lakkauttamiset eivät ole olleet missään järkevässä suhteessa oppilaiden vähenemiseen. Kunnat ovat tehneet koululakkautuksia etupainotteisesti. On järkevää tehdä kouluverkkoselvityksiä, mutta lakkautuksia ei saisi laittaa toimeen ennen kuin faktinen raja on tullut vastaan. Esim. ns. multi-age-opetusratkaisulla voitaisiin opetus toteuttaa laadukkaasti ja kustannustehokkaasti jopa 10 oppilaalle.

Tarkasteltaessa vuosia 2002–2006 nähdään, että maan perusopetuksen oppilaiden määrä väheni 18 438 (597 356 – 578 918), eli -3 %. Saman ajan kuluessa Suomen peruskoulujen määrä väheni 480 (3873 - 3393), vähenemistä oli 12 %. Suhdeluku on siis 1:4, eli koululakkauttamisia tehtiin maassamme nelinkertainen määrä oppilaiden vähenemiseen nähden.

Itä-Suomen läänin osalta oppilasmäärä laski 5208 (65 457 – 60 249), eli -8 %. Kouluja lakkautettiin 98 (414 – 316), eli koulujen määrä tippui 24 %. Suhdeluku on siis Itä-Suomen kohdalla 1:3, eli kouluja lakkautettiin kolminkertainen määrä oppilaiden vähenemiseen verrattuna. Itä-Suomen perusoppilaista jo 31 % on kuljetusoppilaita. Edellisen eduskunnan tekemän pienkoululisän lopettamispäätöksen seurauksena, 1.1.2006 alkaen, kuljetusoppilaiden osuus Itä-Suomessa kasvoi 7 % ja koko maassa lakkautettiin ennätysmäärä kouluja, 186 kpl. Luulen, että kansanedustajia harhautettiin.

Ihmisten yhdenvertainen kohtelu on oikeusjärjestelmämme kulmakiviä. Perusoikeusuudistuksen (v. 2000) yhteydessä korostettiin julkisen vallan velvollisuutta edistää tosiasiallista tasa-arvoa yhteiskunnassa. Lainsäädäntötyö ja voimavarojen kohdentaminen olisivat tehokkaita keinoja yhdenvertaisuuden edistämiseksi yhteiskunnassa. Oppilaiden vähenemistä on pidetty hyväksyttävänä yhteiskuntaintressinä erilaisen kohtelun oikeutukselle. Sitä se olisikin, jos oppilaiden väheneminen ja koulujen lakkauttaminen tapahtuisi samassa suhteessa. Kuntien etujärjestö on alkanut puhua ”riittävästä” yhdenvertaisuudesta; tämän stilisaation jälkeen ei yhdenvertaisuus-käsitteeseen jää mitään objektiivista sisältöä. Keväällä aloittaneen uuden hallituksen ohjelmassa todetaan, että ”jatketaan oppilaitosverkon sopeuttamista väestönmuutoksiin” – tätä sopii todella toivoa.

Koululakkauttamisia on kunnissa perusteltu säästösyillä. Vuosien 2000–2004 aikana perusopetuksen menot nousivat 24 % ja tuottavuus laski 13 %. Menojen suuri nousu selittyy erilaisten oppilashuolto- ja erityisopetusmenojen sekä kuljetuskustannusten kasvulla. Kuntakeskuksissa säästöt ovat selkeimmin näkyneet opetusryhmäkokojen kasvamisena. Kunnista on puuttunut kokonaisstrateginen palvelusuunnittelu. Sektori-suharimainen osittaisoptimointilinja on ollut tuhoisaa kunnan kokonaistaloudelle.

Enemmistövaltaan perustuvan demokratian hampaattomuus turvata kansalaisten perusoikeudet ja yhdenvertaisuus näkyy hyvin koululakkautuspäätöksenteossa. Eturistiriitatilanteessa kuntakeskusten enemmistö jyrää maaseudun vähemmistöt matalaksi. Mistään ei löydy rohkeita poliitikkoja puolustamaan vähemmistön oikeuksia. Ymmärrettävää se on sikäli, että tällainen toiminta olisi todennäköisesti poliittinen itsemurha. Koululakkautuksissa on usein luotu kuva, että kriisitilanteessa olisi muka uhrautuvasti ja rohkeasti pystytty tekemään kunnan pelastanut päätös. Maksumiehiksi on jätetty haja-asutusalueen pienet kansalaiset. Valtion olisi tultava selkeällä ja konkreettisella normiohjauksella ja sitä tukevalla resurssiohjauksella väliin turvaamaan kansalaisten perusoikeudet. Toivo lepää uudessa eduskunnassa ja hallituksessa.

Suomi on luvannut kaikessa päätöksenteossaan ottaa ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Käytännössä ei edes suoraan lapsiin liittyvässä päätöksenteossa ole näin toimittu. Vaikka julkilausumissa ja edellisessä hallitusohjelmassa (Vanhasen I hallitus) luvattiin vahvistaa ihmisten yhdenvertaisuutta, alueiden välistä tasa-arvoa ja lähikouluperiaatetta, ovat toimenpiteet ja niin myös tulokset olleet päinvastaiset. Viestintäkulttuuriimme on pikku hiljaa hiipinyt vaikutteita totalitaristisista valtioista. Neuvostoliitossa ja Kiinassa (jms.) oli vakiintuneena viestintätapana röyhkeä, estoton ja sujuva valehtelu. Järjestelmän ja ideologian vahvistamisesta tuli uudelleenarvottamisen tuloksena ainut moraalinen ohjenuora. Julkilausumilla ja teoilla ei tarvinnut edes lähtökohtaisesti olla yhteyttä toisiinsa. Siihen asti moraalikoodistossa ollut puhutun ja kirjoitetun sanan suoruuden ja totuudellisuuden ehdoton vaatimus ohitettiin porvarillisena naiiviutena. Kansallissosialistit taas kehittivät eufemistisen sanankäytön huippuunsa. Siinä kielteiset tai moraalisesti kyseenalaiset asiat peitellään neutraalin tai positiivisen arvolatauksen sisältävien käsitteiden taakse. Toisin sanoen pyritään hämäämään sanoilla. Esimerkiksi seuraavat nykyajasta otetut poiminnot, kuten ”kouluverkkoa tarkastellaan”, ”perusopetuksen tehoa ja laatua parannetaan” ja ”kouluverkkoa vahvistetaan”, sisältävät kaikki piilotetun viestin palvelun heikentämisestä tai leikkaamisesta.

Kuntien etujärjestö on peräänkuuluttanut innovatiivisia ja ennakkoluulottomia tapoja peruspalvelujen järjestämisessä. Perusopetuspalvelupuolella heidän oma vastauksensa tähän on ollut antaa tietoutta, kuinka koulu lakkautetaan siten, että vältytään ikäviltä kunnallisvalituksilta. Nettisivuilla on julkaistu ”Koululakkauttamisen ABC”, jossa rautalankamallilla kuntia ohjeistetaan, kuinka koululakkautusprosessissa tulee edetä ja kuinka lain kirjainta ei rikota; haasteena erityisesti hallintolain edellyttämän kansalaisten kuulemisen toteuttaminen siten, että valitusperustetta ei synny.

Harvan aikuisen ns. aluepalvelu on huonoimmillaankaan sitä, mitä tuhansien lasten ns. lähipalvelu on tänä päivänä. Huomattavaa on, että lapsi käy 190 kertaa vuodessa hakemassa tätä peruspalvelua. Väitän, ettei millekään aikuisryhmälle onnistuisi tehdä tällaista huononnusta elinolosuhteissa kuin näille yli 6-vuotiaille lapsille on onnistuttu tekemään. Mitä tämä kaikki on merkinnyt maaseudun elinkelpoisuuden säilyttämistavoitteiden ja väestömuuton kannalta on kokonaan oma lukunsa.

Kari Lehtola
Mikkeli
(Kirjoittaja työskentelee sivistystoimentarkastajana Itä-Suomen lääninhallituksessa. Hän kirjoittaa yksityishenkilönä.)"

Alla ladattavissa seminaariesitys [nämä asiakirjat voit ladata omalle koneelle tuplaklikkaamalla hiirellä asiakirjan nimeä]