Kirjoittaja: Auli Kluukeri Isänmaani Suomi on pieni, joustava ja omalla jurolla tavallansa yhteisöllinen maa. Se sijaitsee suotuisten olosuhteiden vallitsemassa suojaisessa maankolkassa, pienen ja pippurisen kansan asuttamana, oman ainutlaatuisen kansantarinansa ja kulttuurinsa elävöittämänä. En usko, että minulla ja sinulla olisi tätä Isänmaata ja Äidinkieltä ilman sodanaikaisten ihmisten arvovalintoja ja vakaumusta siihen, että he haluavat puolustaa omaa identiteettiään, yhteisöään ja juuriaan. Sotakäskyistä riippumatta. Vanhojen pyhä-, rippi- ja kiertokoulujärjestelmien jälkeinen Suomen koululaitos on itsenäistä isänmaataan huomattavasti vanhempi. Kansakoulu sai Suomessa alkunsa jo 1800-luvun puolenvälin jälkeen, viimeisenä pohjoismaista. Varsinainen oppivelvollisuuslaki syntyi 1921, jolloin kuusivuotinen kansakoulu säädettiin kaikille pakolliseksi. Korkeammasta yleisestä sivistystasosta huolehtivat oppikoulut. Peruskoulujärjestelmään siirtyminen aloitettiin vuonna 1970. [lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Peruskoulu]
Erityisesti maaseudulla kansakoulun aikaisten koulujen ja koulurakennusten syntymisen mahdollistivat paikalliset kuntalaiset ja kyläläiset. Päätös omasta koulusta tehtiin kunta- tai kyläkokouksissa. Koulurakennuksia rakennettiin talkoilla ja rakennustarvikkeita sekä tontteja lahjoitettiin kyläläisten ja maanomistajien taholta. Kansakoulujen perustamista seurasi usein kylien yhdistymistoiminnan vilkastuminen ja kyläläisten poliittinen järjestäytyminen. [lähde: Päivi Lipponen: Kansakouluhanke valtion, kunnan ja kyläyhteisöjen vallanjaon haasteena https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/3764/kansakou.pdf?sequence=1]
---
Suomen alakoulujen historiaa ja infrastruktuuria ei tehty rahalla. Rahaa ei ollut käytettävissä kunnilla, yhteisöillä tai yksityisillä ihmisillä. Perusta Suomen kattavalle ja tasavertaiselle alakouluverkostolle luotiin pääosin talkoohengellä, yhteisöllisyydellä, sisulla sekä kovia kokeneiden ihmisten haaveiden ja asioiden arvotusten voimalla. Ihmisten, jotka halusivat lapsilleen ja tuleville sukupolville jotakin parempaa, hyvää ja kaunista. ---
Kaukaa tuosta ajasta on tultu tähän hetkeen. Oppimistulokset ovat loistavia. Suomi nappasi taas kerran PISA-ennätyksen ja 90-vuotias Suomi sai opetusministeri Sari Sarkomaan sanoin parhaaksi syntymäpäivälahjakseen ykkössijan 57 maan vertailussa PISA-tutkimuksessa. Kunnia kuulukoon ammattitaitoisille ja motivoituneille opettajille, teknisesti hyvälle koulujärjestelmälle ja opettajankoulutukselle, perheille ja kodeille, päiväkoti- ja esiopetukselle, kulttuurisesti rikkaalle ympäristölle, hyvinvointiyhteiskunnalle sekä erityisesti lapsille ja nuorille itselleen. PISA-tulokset mittaavat kuitenkin viime kädessä teknistä osaamista, ulkoaoppimista, teoreettista älykkyyttä ja oppimistuloksellisuutta. Nämä tekijät luovat edellytyksiä ja mahdollisuuksia elämää, työtä ja osaamista varten. Tulokset ovat ilman muuta tärkeitä, mutta ne eivät oikeasti kerro kansakunnan lasten ja nuorten onnellisuudesta tai hyvinvoinnista. Ne eivät ole suoraan verrannollisia tasapainoiseen tai turvalliseen matkaan kohti aikuisuutta. Vaikka niin toivoisikin.
Samaan aikaan suomalaiset lapset eivät voi hyvinvointitilastojen mukaan niinkään erinomaisesti. Tilastothan ovat vain teoreettisia mittareita virhe- ja tulkintamarginaaleineen, mutta katsokaamme vanhemmat itseämme silti peilistä. Erityisesti lasten perhe- ja ystävyyssuhteet saavat huonoja pisteitä suomalaisten lasten ja nuorten suusta sanottuna.
---
Kiistattomasti turvallinen ja yhteisöllinen sekä ammattitaitoisilla ja motivoituneilla opettajilla vuorattu koulupolun aloitus on lapsen etujen mukaista kohti hyviä oppimistuloksia sekä suurempia ympyröitä kohti kasvamista.... Kodin jälkeen ja lisäksi.
Tästä voisi kiittää jaksavia, haluavia ja toivoa luovia opettajia. Heitä on kaikissa kouluissa, kaikilla kouluasteilla. He ovat niitä, jotka ovat jääneet mieleemme monesti aikuisuuteen saakka. Tukijana, innostajana, turvana, opastajana ja inspiraation lähteenä. Merkityksellisinä vaikuttajina elämänkaaressamme.
Kiitos.
--- Samaan aikaan rahan ja kustannusten taakse piiloutuen sekä "taloudellisiin syihin perustuen" ollaan viime vuosien ajan oltu romuttamassa tasavertaista sekä tarpeeksi pientä ja yhteisöllistä koulujärjestelmäämme. Kuntapäättäjille suotu itsenäisyys kouluverkon ja koulutuksen järjestämisen osalta ei ole osoittautunut vaatimattoman minäni mielestäni oikeaksi ratkaisuksi. Asiantuntemusta, avointa mieltä ja arvokeskustelua ei ole ollut nimeksikään. Väärään johtavia taloudellisia tunnuslukuja ja laskelmia sitäkin enemmän. En ole ylpeä koulujärjestelmämme ja verkostomme päätymisestä näihin käsiin tai nuijiin. Ennenkaikkea perusopetukseen liittyvä näköalattomuus sekä opetustoimen rasitteellistaminen ja teollistaminen surettaa. En sure itseni tai lasteni puolesta, suren tulevien sukupolvien tähden. Voisin hyväksyä sydämessäni kuntien kouluverkkoja koskeneet päätökset, jos niitä olisi edeltänyt todellinen pohdinta, erilaisten tekijöiden arvottaminen, keskustelu sekä oikeat faktat ja tulevaisuuteen liittyvät tietoiset valinnat monen tärkeän tämän ja tuon osalta. Mutta ei. --- Itsenäisyyspäivänä voisi kysyä itseltään myös seuraavia kysymyksiä: Mistä rakentuu Suomen valtio? Vaikkapa suomalaisista ihmisistä. Kuka omistaa Suomen kunnat? Ehkäpä kuntien asukkaat. Ketä varten Suomen koulut ovat olemassa? Olisivatko ne lapsia varten. Mihin ihan oikeasti kunnallisen päätöksenteon sekä siihen sisältyvän lasten elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavien ratkaisujen tulisi perustua? Voisivatko ne perustua todelliseen arvokeskusteluun siitä, mihin rahat osoitetaan? ---
Hyviä opettajia ajatellessani mieleeni tulee sama runo kuin koulutoimeen liittyviä päätöksiä tekeviä luottamushenkilöitä ja virkamiehiä ajatellessani: "Mutta sydämesi,
sydämesi olkoon herkkä
kuulemaan
kaikki äänet
kaikista maista
kaikista roduista
kaikilta rannoilta."
OLAVI PAAVOLAINEN --- Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle rannalle "kotosuomeen"!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti